Pimeyden vaimo yhä kesken. Nyt lienee muutenkin syytä pysyä sieltä poissa vähän aikaa. En nimittäin ole kokenut tällaista totaalista uupumuksen tunnetta pitkään aikaan. Univelasta ei voi olla kyse, joten aivan syystä mä olen niitä tapahtumia kätkenyt jonnekin pois tietoisuudesta. Pitäähän ne tietenkin käsitellä, mutta nyt ei vaan jaksa.

Töissäkin olin tänään kuin nukkuneen rukous. Ei ollut pilkettä silmäkulmassa, eikä jutun juurta tuntunut irtoavan millään. Toki osallistuin keskusteluun, jos asiakas aloitti, mutten itse ollut siinä lainkaan aloitteellinen. Pomokin taisi jossain vaiheessa sanoa ohimennen, että saa myös hymyillä. Kele! Tähän asti mä olen onnistunut pitämään henkilökohtaiset asiat poissa työpaikalta ja ollut säteilevän iloinen asiakaspalvelija. Toihan on jo melkein ammattitaidottomuutta. Eikä sitä asiakaskuntaa kyllä tolla tavalla kasvateta.