Olen hiukan hämilläni asioiden saamasta käänteestä.

Perjantaina sain p**kaa niskaani sellaisella voimalla, että kieltäydyin puhumasta miehen kanssa. Toisin sanoen katkaisin puhelun joka kerta, kun sieltä kuului vähääkään ärhentelyä. Saatiin kyllä jonkinlainen välirauha aikaiseksi ennen nukkumaan menoa, mutta anteeksiannettavaa kertyi melkoisesti lyhyessä ajassa.

Lauantaina sitten tosiaan olin melko hämilläni, kun mies oli jo meillä, kun tulin töistä. Tuli halaamaan ja pyysi anteeksi eilistä kiukutteluaan. Ei tiennyt mikä häneen oikein oli mennyt. Mulle jäi vaikutelma, että hän oli aidosti pahoillaan, joten anteeksiantaminenkin helpottuu huomattavasti. (Oikeesti oli meillä jo, koska halusi surffailla netissä ja etsiä itselleen uutta kulkuneuvoa.)

Lisää hämmennystä aiheutti se, että mies oli suunnitellut meidän tulevaisuutta. Että laitettaisiin entinen asunto ensin vuokralle (tämähän ei ole paras aika myydä), hän muuttaisi tänne meidän kanssa ja sitten voitaisiin rauhassa katsella sitä uutta yhteistä kotia meille. Ajatuksena järkevä eikä mahdoton,  mutta toivottavasti ei ajatellut muuttoauton kaartavan pihaan ihan lyhyellä varoitusajalla. Hänet tuntien, kun viikkokin voi olla pitkä aika. Minä tarvitsen nyt vielä tätä erillisyyttä. Erityisesti nyt, kun sitä shittiä tulee vähän väliä ovista ja ikkunoista

Nyt soi: Egotrippi - Älä koskaan muutu (Onpa realistista toivoa, ettei toinen muuttuisi...)